(17 Apr, 2026) Flippipuisto, Joni Ekman & Koira
Times
Description
Flippipuisto julkaisee perjantaina 17. huhtikuuta kokoelmavinyylin Flippimania vol. 1 - Vaasankadulta auringonnousuun (2017–2026), joka pitää sisällään yhtyeen kaikki tähän asti julkaisemat digisinglet sekä yhden livebiisin. Yhtye juhlistaa uutta julkaisua soittamalla julkkarikeikan ravintola Kuudennella linjalla.
Vanhojen biisien lisäksi Flippipuisto nauhoitti kokoelmaa varten oman päivitetyn versionsa Nollaseiskan vuonna 2001 julkaisemasta kappaleesta Mun Hollywood, joka julkaistiin perjantaina 6.3. kaikissa suoratoistopalveluissa. Uuden singlen myötä Flippipuisto esitteli myös vuoden alussa uudistuneen kokoonpanonsa, jossa kitaraa soittaa yhtyeen tuore soolokitaristi Riku Luonela.
Flippipuiston lisäksi illan toisena bändinä lavalle nousee Joni Ekman & Koira, joka on todistanut suomenkielisen boogierockin ilosanomaa jo yli kymmenen vuoden ajan. Odotettavissa on tiukkaa ja tanakkaa jytämenoa sekä suvereenia kitaransoittoa, kun huippuunsa viritetty rokkikone polkaisee tapahtuman käyntiin!
Asiaankuuluvasta levymusiikista bändien välissä vastaa DJ Jack Popcorn.
Liput ovelta 16 €, mikäli jäljellä.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään security fee 3,90 €.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.com
Muuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
More Images